Psykoosi on yleisnimitys mielenterveyden häiriöille, joissa todellisuudentaju on selvästi vääristynyt eli ihmisellä on vaikeuksia erottaa mikä on totta ja mikä ei.
Psykoosi voi laueta esimerkiksi vaikean trauman seurauksena, päihteiden liikakäytön takia tai niistä vieroittautumisen takia.
Skitsofrenia
Skitsofrenia eli jakomielitauti alkaa yleensä nuorella aikuisiällä.
Skitsofrenialle tyypillisiä ovat ajattelun vääristymät eli harhaluulot ja aistiharhat,tunneilmaisujen poikkeavuus...
Jotta skitsofrenia voidaan diagnosoida, edellytetään että henkilöllä on ilmennyt vähintään kuukauden ajan ainakin kaksi näistä viidestä oiretyypistä:
- Harhaluulot
- aistiharhat
- hajanainen puhe
- pahasti hajanainen tai outo käytös tai selvämotorinen jäykkyys
- niin kutsutut negatiiviset eli puutosoireet ( tunneilmaisujen latistuminen, puheen selvä köyhtyminen tai tahdottomuus)
(google kuvahaku skitsofrenia)
Skitsofrenian "puhkeamiseen" voi olla erilaisia varhaisia varoitusmerkkejä, kuten esimerkiksi
- sosiaalisen käyttäytymisen muutokset
- aistitoimintojen muutokset
- mielialan muutokset
- muuttunut suhde perheenjäseniin
- käyttäytymismuutokset
- yhtäkkiset ulkonäön muutokset
Perinnöllisyys lisää alttiutta sairastua skitsofreniaan.
(google kuvahaku skitsofrenia)
Skitsofrenian hoito
Hoitoprosessissa tärkeää on painottaa erilaisia toimenpiteitä sairauden vaiheesta riippuen
- Sairauden akuutissa vaiheessa keskeisintä on rauhoittava ja turvallinen hoitoympäristö ja oireiden lääkehoito.
- Toipilasvaiheessa korostuvat tilanteen jäsentely, stressitekijöiden kartoitus, elämän palauttaminen normaaleihin uomiinsa ja lääkehoito.
- Kuntoutusvaiheessa lääkehoidon oheen tarvitaan aktiivisia ja monipuolisia psykososiaalisia hoitomuotoja.
Hoidossa käytetään myös erilaisia terapiamuotoja :
Yksilöterapia
Terapiasuhde joka antaa tukea, luo perustaa kaikelle hoidolle ja kuntoutukselle. Tälläisessä yksilöllisessä hoitosuhteessa käsitellään jokapäiväiseen elämään liittyviä asioita ja autetaan potilasta hyväksymään sairautensa ja elämään sen kanssa.
Perheterapia
Perheterapiassa autetaan koko perhettä ja annetaan tietoa sairaudesta, jotta perhe osaa suhtautua asiaan ja harjoitellaan miten sairauden kanssa tullaan toimeen. Perheterapia parantaa myös perheiden tunneilmapiiriä ja vähentää epätietoisuutta ja "vääriä" luuloja sairaudesta.
Ryhmäterapia
Ryhmäterapiaan kuuluu kolme erilaista ryhmää; luovat terapiaryhmät eli hoidossa käytetään erilaisia luovia menetelmiä kuten liikunta-, musiikki- ja kuvataideterapiaa, arkielämän taitojen harjoittelu ja sosiaalisten taitojen harjoittelu.
Kognitiiviset kuntoutusohjelmat
Kognitiiviset puutosoireet aiheuttavat vaikeuksia arkitoiminnoissa, heikentävät sosiaalista pärjäämistä, arkielämässä selviämistä, kuntoutumista ja elämänlaatua. Kognitiivisessa kuntoutuksessa pyritään harjoittelemaan tarkkaavaisuutta, sanojen merkitysten hahmottamista, muistitoimintojen kehittämistä ym.
Psykoosilääkkeet auttavat kognitiivista kuntoutusta, koska ne tehoavat myös neurokognitiivisiin oireisiin.
Skitsofrenia on siis monimuotoinen ja vaikea sairaus, joka rajoittaa elämää mutta oikealla hoidolla,lääkityksellä ja kuntoutuksella, saadaan hyviä tuloksia aikaan ja ihminen pystyy elämään sairautensa kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti